53. Kainuun Rastiviikko

53rd Kainuu Orienteering Week Finland

28.6.-3.7.2020 Suomussalmi, Haverinen

Kainuun Rastiviikon toinen osakilpailu
Kainuun Rastiviikon välipäivä oli sateinen, mutta toista kilpailupäivää Sotkamon Tipasojalla vietettiin jälleen poutasäässä. Lämmin sää houkutteli suunnistajia Tipasojan kankaille, jopa Rastiviikon avauspäivää enemmän. Tiistaina kuntosuunnistussuorituksia kirjattiin yhteensä peräti 1352. Tällä hetkellä kuntosuunnistajia on Rastiviikolla suunnistanut jo 1610 eri henkilöä, mikä on jo nyt uusi koko viikon ennätys, jos MM-kisavuotta 2013 ei oteta huomioon.

Eliittisarjojen kärki on tasainen
Toisen osakilpailun jälkeen naisten eliittisarjan (D21E) tilanne Rastiviikon kokonaiskilpailussa on tiukka. Rastiviikkoa johtaa Sofia Haajanen (SK Pohjantähti), joka voitti toisen osakilpailun
ennen Paimion Rastin Inga Dambea 39 sekunnilla. Kahden osakilpailun jälkeen naisten välistä eroa on vain 59 sekuntia. Kolmantena naisten sarjassa on SK Pohjantähden Heini Wennman (+1.20), joka oli toisessa osakilpailussa niin ikään kolmas. Haastattelussa Inga Dambe totesi maaston olleen raskaampi ensimmäiseen päivään verrattuna. “Yksi pieni virhe tuli”, hän kertasi suoritustaan.

Kuvassa: Sofia Haajanen, Kuva: Touho Häkkinen

Miesten H21E -sarjan kärkikolmikko Rastiviikon toisen osakilpailun jälkeen on Ruslan Glebov, Joni Hirvikallio (+3.45) ja Aleksi Karppinen, Ikaalisten Nouseva-Voima, (+4.00). Toisessa osakilpailussa Glebov oli selkeä voittaja ennen hienosti suunnistanutta Joni Hirvikalliota, joka jäi Gleboville 1.30. “Aika hyvä suoritus, vaikka tuntui pahalle. Ei ole helppo askel, kun tuntuu, että turpiin tulee”, totesi kärkipaikkaa pitkään pitänyt Hirvikallio (KooVee) odotellessaan Glebovia maaliin. Kokonaiskilpailua johtavalta Glebovilta (OK Ravinen, SWE) tiedusteltiin maalissa, mikä on miehen menestyksen salaisuus. Vastaus oli yksinkertainen: “No secrets, no mistakes.”

Kuvassa: Ruslan Glebov, Kuva: Touho Häkkinen

KRV-konkari Lakanen kolmas tiistaina
Tiistaina kolmanneksi suunnistanut moninkertainen KRV-voittaja Jani Lakanen (KooVee) tuuletti maalissa tyytyväisenä ja totesi tähdänneensä henkilökohtaiseen huippuunsa tänne
Kainuuseen, ja se onnistui. “Mielettömän hyvältä tuntui painaa tänään”, Lakanen kertoi. “Pohja saa olla juuri tuollainen. Se tarjoaa mielenhallintaa.”

Kuvassa: Jani Lakanen, Kuva: Touho Häkkinen

Nuorten eliittisarjojen kärki kahden osakilpailun jälkeen on seuraava:
D16E Henna Rantala (Turun Suunnistajat)
H16E Anton Packalén (Lynx)
D18E Tessa Salmia (MS Parma)
H18E Olli Koivumäki (Kokkolan Suunnistajat)
D20E Hilda Kukonlehto (Kangasala SK)
H20E Juho Pousi (Vehkalahden Veikot)

Rastiviikon tulokset löydät täältä.

Torijuhlaa keskiviikkona
Keskiviikko on kilpailujen osalta välipäivä. Kahden ensimmäisen osakilpailun voittajat palkitaan Sotkamon torilla Rastiviikon toritapahtumassa klo 13.

Kilpailukeskuksessa nälkäisellä on vara mistä valita
Kainuun Rastiviikon kilpailukeskuksesta löytyy ruokailumahdollisuuksia laidasta laitaan. Tipasojalta löytyy Rastiravintola, jossa saa mahansa täyteen hyvää ja ravitsevaa kotiruokaa jokaisena kilpailupäivänä. Kevyempää ruokaa kaivatessa kannattaa suunnata Keittolaavuun, josta saa herkullista lohikeittoa. Ruokapisteillä on saatavilla myös kasvisvaihtoehtoja päivittäin. Mikäli haluaa välillä herkutella, löytää kilpailukeskuksesta myös grilliherkkuja sekä monia makeita ja suolaisia leivonnaisia. Talkoolaisravintola pitää nimensä mukaisesti huolen talkoolaisten ruokailusta. Siellä heillä on mahdollisuus ruokailla Rastiviikon ajan. Vaan ruokaa ei syntyisi eikä tarjottaisi ilman talkootyötä. Ravintolassa talkoileva Aili Niskanen kertoo olleensa Rastiviikon talkoolaisena jo 70-luvulla ja toivoi, että jaksaisi vielä ensi vuonna lähteä mukaan. Ravintolassa ruokailu alkaa klo 11.00, mutta henkilökunnan työvuorot voivat alkaa jo aamusta klo 7.00. Ruoka on maistunut rastiviikkolaisille hyvin eikä
ruuhkaa ole ollut ravintolassa ongelmaksi asti vaikka sunnuntaina oli kiirettä pitänytkin.

MAIN PARTNERS

PARTNERS

SUPPORTERS

 

AVAINSANAT

Suunnistus, Kuntosuunnistus,
Rastiviikko, Suomen Rastiviikko,
Suunnistusviikko, Suunnistustapahtuma,
Kuntosuunnistustapahtuma, 
Suunnistus Päätapahtumat,
Urheilutapahtuma,
Huippusuunnistus, Kilpasuunnistus,
Avoimet sarjat, Suunnistusmaasto,
Lomaviikko, Loma, Kesä, 
Kainuun Luonto, Metsä,
Maisema, Suomi, Kainuu