53. Kainuun Rastiviikko

53rd Kainuu Orienteering Week Finland

28.6.-3.7.2020 Suomussalmi, Haverinen

Monipuolisia kuntosuunnistusratoja Kainuun Rastiviikolla – jo vuodesta 1997

Kainuun Rastiviikko on Suomen suurin suunnistusviikkotapahtuma ja samalla lomaviikko perheille, kaveriporukoille, seuroille ja muille suunnistuksesta innostuneille harrastajille. Suunnistusviikolla on metsässä yhtä aikaa sekä suunnistusharrastuksen aloittelijoita että aivan maailman huippusuunnistuksen kärkinimiä etsimässä samoja rasteja. Kainuun Rastiviikolla on ollut jo usean vuoden ajan avointen sarjojen puolella Suomessa järjestettävien suunnistustapahtumien osalta kattavin valikoima eritasoisia kuntosuunnistusratoja.


Kuva: Hannu Huttu, Kainuun Rastiviikko 2019, kilpailukeskus

- Kainuun Rastiviikko oli itseasiassa ensimmäinen suunnistusviikkotapahtuma Suomessa, joka otti kuntosuunnistuksen mukaan tapahtuman sarjavalikoimiin kertoo KRV-historiakirjan Kainuun Rastiviikko 50 vuotta – suunnistusta ja lomaa (2017) toimittanut ja kirjoittanut Aila Flöjt.

- Ensimmäisen kerran Rastiviikolla kuntosuunnistus oli mahdollista vuonna 1997 Kuhmon Romuvaarassa – tuolloin tarjolla oli Kunto B ja Kunto C -radat, Flöjt jatkaa. Seuraavana vuonna (1998) Kajaanissa kuntosuunnistajille järjestettiin jo oma kuntoinfon neuvontapiste (nykyään nimellä avoimet sarjat info), jotta asiakkaita pystyttiin paremmin palvelemaan; itseasiassa - jos ollaan ihan tarkkoja, niin periaatteessa kuntosuunnistus oli Rastiviikolla mahdollista ensimmäisen kerran jo vuonna 1994, kun Avoin Perhe-RR -sarja tuli KRV:n valikoimaan, Flöjt tarinoi pilke silmäkulmassa.


Kuva: Touho Häkkinen, Kainuun Rastiviikon kuntosuunnistus, kuntosuunnistajat reitinvalintaa pohtimassa

Osallistujat aloittelijoista huippusuunnistajiin – vauvaikäisestä lähes satavuotiaisiin

- Nykyisellään osallistujamäärästämme jo lähes 50 % on avointen sarjojen kuntosuunnistajia, joten tällä hetkellä voidaan puhua suunnistustapahtumasta, jossa sekä suunnistuksen aloittelijat ja huippusuunnistajat juoksevat samoilla radoilla ja rasteilla, kertoo tapahtuman pääsihteeri Jukka Liuha.
- Esimerkiksi menneenä kesänä (2019, Sotkamo/Tipasoja) meillä oli suunnistajia yhteensä 4379 eri henkilöä. Näistä kuntosuunnistajia oli yhteensä 2010 eri suunnistajaa, eli noin 46 % koko osallistujamäärästä. Vertailun vuoksi voisi ottaa esimerkiksi Puolangan Paljakassa järjestetyn vuoden 2010 KRV:n, jolloin itse olin ensimmäistä kertaa Rastiviikkoa järjestämässä; tuolloin kuntosuunnistajia oli noin 29 % koko tapahtuman osallistujamäärästä, Liuha muistelee.


Kuva: Touho Häkkinen, Kainuun Rastiviikko -suunnistusviikolla kunto- ja huippusuunnistajat etsivät samoja rasteja

Rastiviikko on tapahtumana sopiva lähes kaikille ikäryhmille vauvasta veteraaneihin.
- Esimerkiksi viime kesänä muksulassamme oli hoidossa vauvaikäisiä ja vastaavasti vanhin kilpasuunnistussarja taisi olla H90 (vuonna 2018 oli myös H95 sarja), kertoo kilpailutoimiston sihteeri Minna Rönkkö.
- Muksulapalvelun lisäksi meillä on myös koiraparkki kilpailukeskuksessa, joten koirankin voi halutessaan jättää meidän hoidettavaksi siksi aikaa, kun käy itse suunnistamassa, Rönkkö valaisee järjestelyjä.


Kuva: Pekka Agarth, Kainuun Rastiviikko -suunnistustapahtuman muksulan säpinää 

Kattava valikoima laadukkaita kuntosuunnistusratoja huippukartoilla

- Tulevan vuoden 53. Kainuun Rastiviikolla Suomussalmella 28.6.-3.7.2020 tarjoamme avoimissa sarjoissa 11 eri taitotason ja pituuden rataa, joten varmasti jokaiselle suunnistajalle löytyy omalle taito- ja kuntotasolle sopivaa haastetta, kertoo pääratamestari Jari Anttonen. Tulevana kesänä erityisesti lasten sarjoille sekä avointen sarjojen kuntosuunnistajille voimme tarjota lähes täydelliset puitteet maastojen ja karttojen osalta, Anttonen tarkentaa.

Kainuun Rastiviikon yhtenä tunnuspiirteenä ovat jo pitkään olleet hyvät ja täysin ajantasaiset suunnistuskartat. Myös tulevan vuoden Suomussalmen viikolle on kartat tehty ammattimaisesti ja parhaalla mahdollisella osaamisella.
- Meillä on käynnissä pieni sukupolvenvaihdos kartoittajaryhmässä. Tärkeintä, että tämänkin vuoden työryhmä on erittäin ammattitaitoinen ja työhönsä sitoutunut, kertoo kartoituksen vetäjä Pasi Jokelainen. Jokelaisen lisäksi Suomussalmen KRV-karttoja tekivät viime kesänä Pekka Hiltunen, Matti Kivelä ja Jarmo Pikkarainen. Tunnettuja ammattilaisia vaikkapa lähivuosien Jukolan viestien kartoilta.


Kuva: Mapline Oy, Kainuun Rastiviikko 2020, kartan mallipaloja

Ilmoittautuminen tapahtumaan – Rastilippu-palvelu on kuntosuunnistajien ilmoittautumiskanava

Rastiviikolla avoimiin sarjoihin osallistuminen on vaivatonta, sillä suunnistuksen lisenssiä ei tarvitse lunastaa ja ilmoittautumisen voi tehdä joko alennetuilla hinnoilla ennakkoon tai normaalihintaan vaikka paikan päällä kilpailukeskuksessa. Avointen sarjojen kuntosuunnistuksessa ilmoittautuminen ei myöskään sido osallistujaa tiettyyn lähtöaikaan.
- Tapahtumapäivinä metsään voi lähteä itselleen parhaiten soveltuvana ajankohtana järjestäjän tarjoamassa ”aikaikkunassa”, joka on yleensä noin 3,5 h (esim. klo 11-14.30), kertoo Rastiviikon 2020 maalitoimintojen vastaava Mirja Humalamäki.



- Meillä on käytössä Rastilippu-palvelu nyt toista vuotta Kainuun Rastiviikon kuntosuunnistajien ilmoittautumisessa ja tarkoitus on, että palvelun käyttöä saataisiin tulevina vuosina kokoajan lisättyä osallistujien keskuudessa, jolloin käytännön toiminta paikan päällä sujuvoituu ja esimerkiksi metsään ja suunnistusradalle pääseminen nopeutuu huomattavasti, kun ilmoittautuminen on tehty Rastilipun kautta, Humalamäki vinkkaa.

Kainuun Rastiviikon 2020 avointen sarjojen kuntosuunnistusradat

Radat Kartan mittakaava Taitotaso Matkat
A-pitkä 1:10 000 Vaativa 7,5 km
A-lyhyt 1:10 000 Vaativa 4,5 km
A 1:7500 1:7 500 Vaativa 4,3 km
B-pitkä 1:10 000 Normaali 6,0 km
B-lyhyt 1:10 000 Normaali  4,0 km 
B 1:7500  1:7 500  Normaali  3,8 km 
C-ultra  1:10 000  Helppo  10,0 km 
C-pitkä  1:10 000  Helppo  4,5 km 
C-lyhyt  1:10 000  Helppo  2,5 km 
Perhesarja / Avoin-RR* 1:10 000 Viitoitettu rastireitti 1,7 km (voi kulkea yhdessä perheenä/porukalla)
Rastiralli** 1:4 000 – 1: 5 000 Viitoitettu reitti 0,5-1 km (voi kulkea yhdessä perheenä/porukalla)
* osanottomaksu sisältää kartat koko perheelle/ryhmälle ja yhden emit-kortin. Rata on sama kuin H/D8RR sarjassa.
** Rastirallissa on osallistujille jokaisena kilpailupäivänä jokin pieni palkinto.
       
Taitotasokuvaukset ratatyypeittäin:
Rastiralli: Seikkailullinen viitoitettu suunnistusrata muksulan yhteydessä, jossa helpon ja lyhyen radan varrella hauskoja tehtävärasteja, soveltuu perheen pienimmille. Mukaan pikkusuunnistaja tarvitsee lukutaitoisen kaverin.
Perhesarja (Avoin-RR): Viitoitettu rastireitti; perhesuunnistuksessa lapsen mukana on saattaja tai suunnistetaan usean hengen ryhmällä. Lapsi voi suunnistaa myös itse tämän halutessaan.
C-radat: Normaali suunnistusrata, helppo taitotaso, soveltuvat hyvin suunnistuksen vasta-alkajille. C-ultra sopii hyvin pidemmistä suunnistus-/juoksulenkeistä kiinnostuneille.
B-radat: Normaali suunnistusrata, normaali taitotaso, soveltuvat suunnistusta jo jonkun verran harrastaneille.
A-radat: Normaali suunnistusrata, vaikea taitotaso, soveltuvat suunnistushaasteita etsiville suunnistajille sekä kokeneille kilpa- ja huippusuunnistajille.


Kainuun Rastiviikon 2020 ensimmäinen ja edullisin ilmoittautumisporras päättyy 30.11.2019.

Nyt kannattaa Rastiviikolle aikovien kuntosuunnistajien hyödyntää ehdottomasti tämä ensimmäisen hintaportaan alennusetu, koska nyt ilmoittautumalla koko viikolle voi säästää 30-40% osallistumismaksun hinnassa verrattuna siihen, jos ilmoittautuu esimerkiksi paikan päällä, pääsihteeri Jukka Liuha suosittelee.
- Neljän eri suunnistuspäivän päiväkohtaisina hintoina laskettuna nyt 30.11. mennesssä ilmoittautumalla etu on vielä suurempi noin 40-50% verrattuna paikan päällä ilmoittautumisen hintaan, Liuha tarkentaa.

Pääsihteeri Liuha kertoo vielä lopuksi (hieman hymy huulilla) pienen vinkin, jos haluaa viettää suunnistuksen täyteisen kesäloman tulevana kesänä.
- Nyt on mahdollisuus pitää vaikka kokonaisen kuukauden suunnistus- ja lomailuputki, jos aloittaa lomansa vaikkapa Rovaniemen Jukolan viestistä 13.-14.6. - jatkaa Suomussalmen Kainuun Rastiviikolle 28.6.-3.7. sekä Rastiviikon jälkeen loman lopuksi Fin5-suunnistusviikolle Kuusamo-Posio -alueelle 5.-10.7.2020. 

Ilmoittautumisohjeet Kainuun Rastiviikolle keskikesän 2020 suunnistusviikolle löydät täältä.

Artikkelin asiasanat: Kainuun Rastiviikko, suunnistusviikko, suunnistus, kuntosuunnistus, kuntosuunnistusviikko, kuntosuunnistusrata, suunnistustapahtuma, suunnistusharrastus, harrastesuunnistus, aloittelijat, vasta-alkajat, kilpasuunnistus, huippusuunnistus, kuntosuunnistusrata, muksula, rastiralli, koiraparkki, avoimet sarjat, suunnistusmaasto, suunnistuskartta, kartan mittakaava, Rastilippu-palvelu, ilmoittautuminen, ennakkoilmoittautuminen, hintaporras, ilmoittautumisporras, Jukolan viesti, Fin5-suunnistusviikko    

MAIN PARTNERS

PARTNERS

SUPPORTERS

 

AVAINSANAT

Suunnistus, Kuntosuunnistus,
Rastiviikko, Suomen Rastiviikko,
Suunnistusviikko, Suunnistustapahtuma,
Kuntosuunnistustapahtuma, 
Suunnistus Päätapahtumat,
Urheilutapahtuma,
Huippusuunnistus, Kilpasuunnistus,
Avoimet sarjat, Suunnistusmaasto,
Lomaviikko, Loma, Kesä, 
Kainuun Luonto, Metsä,
Maisema, Suomi, Kainuu